Kommentti
Yrittäjäpariskunta Sirpa Juhola-Loippo ja Kimmo Loippo perheineen toteutti suuren elämänmuutoksen muutama vuosi sitten, kun Mäntästä muutettiin pohjoiseen. Paperi-insinööri ja innovaattori Kimmo oli tehnyt vuosikymmeniä ympäripyöreitä päiviä. Nyt oli aika jollekin uudelle. Lapista löytyi koko perheelle pian hyvää oloa, uutta innostavaa tekemistä  -ja halu jäädä tunturiin.

"Olin innokkain perheenjäsen tänne tuloon. Sain lopulta houkuteltua Sirpa-vaimoni vuonna 2017 puolen vuoden ”koeaikaan” Pyhälle. Sovittiin, että tehdään päätös sen jälkeen, kun on kuulosteltu miltä elämä täällä tuntuu. Lapsille löytyi toiveharrastuksia mm. ratsastuksen parista ja puolen vuoden jälkeen kukaan lapsista ei ollut valmis täältä palaamaan eli päätös tänne jäämisestä oli helppo tehdä", kertoo Kimmo.

Pariskunta huomasi vuonna 2018, että Aamulehden omistama upea edustushuvila Pyhätunturilla, Pyhäjärven rannalla oli myynnissä.  Pariskunta rakastui heti ensinäkemältä paikan rauhaan ja tunnelmaan. Ikivanhat, käsinveistetyt aihki-hirret luovat paikkaan todella ainutlaatuisen ilmapiirin.  Puukuvanveistäjä Upi Kärrin suunnittelemat tilaratkaisut, taideteokset ja sisustus muodostivat todella uniikin, esteettisen ja harvinaisen kokonaisuuden. Talon fiilis oli samanlainen kuin rentona sunnuntaiaamuna, kertoo Sirpa.



Perhe osti kiinteistön ja aloitti mittavan remontin, jossa uusittiin kaikki talotekniikka ja modernisoitiin majoitustilat, keittiöt, kokoustilat, saunat ja kuntosali.  Kaikki vanha ja alkuperäinen säilyttämisen arvoinen vaalittiin ja pidettiin ennallaan. Loipot halusivat myös uudistaa ekologisesti: mm. sisustuksessa hyödynnettiin alkuperäisiä kankaita, hyväkuntoisia kelohuonekaluja ja designia niin pitkälti kuin mahdollista, käsityöperinteitä kunnioittaen. Talotekniikassa haluttiin parasta mahdollista myös luonnon kannalta: koko Sunday Morning Resort on täysin hiilineutraali. Lämpöjärjestelmäksi vaihdettiin maalämpö ja tilan mittavat metsät toimivat hiilinieluna.

Lisää kommentti

Email again: